Kyllä se on tämä meininki semmoista että.. Paniikkikerroin kasvoi päivä päivältä suuremmaksi mitä lähemmäs Iran näyttelypäivä tuli. Ja kaikki ihan turhaan.

Me lähdettiin sillä mielellä, että ei me saada sieltä kun maksimissaan  keltainen nauha. Ei meistä kumpikaan ollut aiemmin näyttelyissä käynyt joten ihan umpimettäläisinä sinne lähdettiin.

Saavuttiin näyttelypaikalle mitähän olis ollu, yhdeksän maita. Eli hyvissä ajoin. Siinäpä äihäiltiin sitten hetken verran kunnes löydettiin ilmoittautumispaikka ja suunnattiin sen jälkeen halliin, missä Iran kehä olisi. Olipa verrattain hienoa tavata Iran sisaruksia. Tatu veli nappasi sieltä sertin itselleen. Ja Sarilla, Iran handlerilla, oli mukanaan Iran siskolikka, joka muuten on aivan mielettömän hieno koira. Toivotaan sillekin hienoa näyttelymenestystä. :)

Puunausta ja trimmausta ennen kehää. Iralla sydän hakkasi mieletöntä vauhtia kun sattui vähän katto suhisemaan. Mutta kehässä tytsy tormistautui oikein kunnolla. Luontainen esiintyjä, pieni diiva. :) Korvakin pysyi ihan oikeassa asennossa koko kehän ajan ja heti kehästä pois päästyä kävi lörps.. korva valahti alas. Mutta ei se mitään. Oli aivan voittajafiilis koko illan ajan, kun meitsin erittäin hyvä koira nappasi sinisen nauhan ja ylitti emännän odotukset 100 prosenttisesti.

Nyt pitänee pistää korva topakkaan liimaan, että kesän/syksyn taitteessa päästään sitten kokeilemaan uudelleen. Sitä ennen treenataan aivan jotain muuta.. ehkäpä jälkiryhmään käy tie... ;)